MIETITYTTÄÄ

tämä elämän meno.

Taannoin joka puolelta hoettu
"muista ajatella itseäsi" -oppi näyttää menneen perille.
Vähän liiankin hyvin.

Miten ihmeessä tässä näin kävi?

 Kaikilla tuntuu olevan kiire koko ajan.
Päivät on ohjelmoitu aikaisesta aamusta myöhäiseen iltaan.
 On opiskeltava useampi ammatti, luotava ura,
olla sosiaalisesti aktiivinen, verkostoitua,
harrastaa liikuntaa, olla ajan hermolla kulttuuritapahtumista.

Kaikesta ja kaikista on oltava hyötyä.

Perheet ja lähimmät ihmiset saavat väistyä.
Pitkiksi venyvät työpäivät vietetään työkavereiden ja asiakkaiden kanssa.
Työpäivien jälkeen tavataan työkavereita ja asiakkaita.
Viikonloput menevätkin sitten sisäiseen virkistätymiseen työkavereiden tai
asiakkaiden kanssa, entisten ja nykyisten.

Yhteys perheeseen häviää,
puoliso muuttuu vieraaksi ja lapsetkaan eivät ymmärrä toimia niin kuin pitäisi.
Jäljelle jää vain rauniot,
jotka eivät jaksa enää edes savuta.

Aina vain useamman elämä näyttää tulevaisuudessa kovin yksinäiseltä.
Siis kun työkaverit ja asiakkaat ovat menneet.

Ymmärtääkseni perhe on arvokkainta, mitä ihminen voi saavuttaa.

Vai onko?

Onko se sittenkin

hieno auto, design koti, merkkivaatteet, ura huipulla,

se että näyttää menestyjältä?

Huoh..

Tänään on siis sellainen päivä,
jolloin kaikki on mustaa tai ainakin harmaata.

Voisiko joku neuvoa,

miten lakataan murehtimasta ja miettimästä asioita,

joille ei voi mitään.

Vai voiko niille joku jotain?