tiistai 7. elokuuta 2018

EI IHAN VIELÄ SYKSYÄ, KIITOS

Ihanat hellepäivät alkavat kallistua syksyn tunnelmaan, vaikka ollaan vasta elokuun alkupuolella. Itse asiassa ihan normi Suomen kesähän siellä vielä lämpöjen osalta kyllä on, mutta illoissa alkaa hämärä voittaa jo selvästi aikaisemmin. Koulujen alkamisen lähestyminen alkaa tuntua, vaikka omia lapsia ei koutielle enää olekaan lähdössä.. tiukassa se on totuttu elämänrytmi näköjään jossain tuolla sisuksissa.

Vähän kerrallaan viilenevät ja pimenevät illat saavat hapuilemaan taas kynttilöitä tunnelmaa tuomaan istuskeluun pihalla. Pitkästä aikaa saa kaivaa taas viltitkin pihasohvalle esiin ja illan mittaan niihin kääriytyminen tuntuu ihanalle. Näin hienon kesän jälkeen tuntuu hyvälle siirtyä pikku hiljaa syksyyn. On taas aika siirtyä vapaudesta rytmitetympään elämään.


Syksy tulee aikanaan ja vesisateetkin, mutta ei ihan vielä.. tadaa, minulla on nimittäin viimeiset lomaviikot tulossa vielä ja niistä otan  kyllä kaikki irti. Aurinko paistaa edelleen ihanasti ja ihan mitä vaan voi tehdä. Hetken vielä hellemekot ja sandaalit on oikein käypä varustus. Aurinkolasit vielä nenälle ja menoksi.

Ihanaa loppukesän aurinkoa kaikille, saa nauttia!


sunnuntai 5. elokuuta 2018

PAHENTAAKO NIMI MIESTÄ..

Olen tässä pitkin matkaa raotellut ehkä vähän liiankin kanssa elämässäni tapahtuneita käänteitä kun asiat nyt on menneet niin kuin on menneet. Totutteluun ei aina välttämättä ole ollut sellaista määrää aikaa, jota niiden käsitteleminen olisi vaatinut ja on ollut tehtävä töitä jälkijunassa. Suhtautminen moneen asiaan on muuttunut moneen kertaan ja voi tsiisus, miten moneen kertaan olen niiden kanssa mennyt edestakaisin.

Viimeisen vuoden aikana tapahtunut muutama iso muutos lisää ja tuli aika luopua nimestä, johon olin tottunut. Avioliitosta saatua nimeä olen kantanut kauemmin, kuin tyttönimeäni, joten muutos on tuntunut isolta. Naimisiin mennessä sitä on onnellinen ja iloinen uudesta nimestä, mutta nyt.. vaikka muutos on vapaaehtoinen ja tuntui oikealta ratkaisulta.. en tiedä, mitä tunnen. Joka kerta kotiin tullessa katse osuu nimeen postiluukussa ja ainakin toistaiseksi tunne on osin haikea, vaikka suunta onkin uuteen. En ole enää se, kuka olin vuosikymmeniä, en edes nimeni puolesta (senhän pitäisi kuitenkin olla hyvä asia, eikö niin..). Tapahtuneet muutokset suuruudessaan ovat kyllä isona syynä siihen, että muutos on tuntunut niinkin isolta ja jopa identiteettiä muuttaneelta, kuin pelkkä nimen muutos.




Vanha sanonta "ainoa mikä on pysyvää, on muutos" tulee todeksi joka päivä. Osasta muutoksia huolehtii ympäröivä maailma ja elämä, mutta suureen osaan onneksi voi kuitenkin vaikuttaa ihan itse omilla valinnoillaan. Nimen muuttaminen ei ehkä ole iso juttu, eikä muuta maailmaa tai sen menoa mitenkään, mutta minulle se tarkoitti yhden kokonaisen ajanjakson päättymistä elämässäni ja sitä mutustelen vielä toistaiseksi ennen kun totun ja kaikki on taas itsestään selvää.

Askel saattaa ensi alkuun tuntua taaksepäin otetulta, mutta kyllä se minulle on ehdottomasti iso askel eteenpäin ja uutta kohden. Kaikesta mutustelusta huolimatta.. ehdottomasti uutta kohden.