perjantai 7. syyskuuta 2012

IKEA-HAASTE

Pirteän Cirkus-blogin Joanna oli laittanut minulle Ikea-haasteen 
ja ilomielin otan sen vastaan.



Valitse kolme tuotetta mitä haluaisit IKEAN 2012-13 kuvastosta.
Valitse yksi tuote mistä luulet tulevan The hitti.
Jaa haaste kolmelle blogille eteenpäin.

Nämä Färglan liinavaatteet ovat niin kutsuvat, että mielestäni niistä tulee The tuote.
Värivaihtoehtona on myös valkoinen punaisella tehostevärilä.

Kolme tuotetta valitsin ihan puhtaasti sen mukaan,
mikä miellytti silmää juuri nyt.



Sängyssäni ei ole tällä hetkellä varsinaista päätyä,
mutta silmääni miellytti tämä Mandal-sängynpääty. 
Irrotettavat hyllyt antavat mahdollisuuden muokata päädystä
juuri oman mielen mukaisen.




Kesä alkaa olla muisto vain,
mutta PS2012 tuoli 
miellyttää keveydellään ja mielenkiintoisella muotoilullaan.
Ei hassumpi parvekkeelle,
tai vaikka sisällekin.
Värivaihtoehtoina ovat valkoisen lisäksi keltainen, vihreä ja sininen.



40 litran Spåna-laukku on mainio vaikkapa lehtien säilytykseen.
Keltainen on pirteä lisä mustavalkoiseen väritykseen.


Ikea-haasteen lähetän eteenpäin 
mainiolle Isa's blogin Isalle,
Villa Emmassa-blogille
ja blogille Koti Kaupungin laidalla.


Mukavaa Perjantaita kaikille!






4 kommenttia:

  1. Olipa mukava, kun vierailet blogissani! :)
    Haaste vastaanotettu, laitan sen heti käytäntöön, kun ehdin hetken istahtaa rauhassa. :)
    Ihanaa viikonloppua myös sinulle!
    -Anne-

    VastaaPoista
  2. Hienoa, että olet saanut myös haasteen vastaan, mutta mikähän mahtaa olla tuo valitsemanne hitti lakanat. Kuvat ei tunnu toimivan ;)

    VastaaPoista
  3. Kiitos Enne kommentistasi :-) Jostain syystä kuva tuntuu haihtuvan jonnekin avaruuksiin, mutta toivottavasti se nyt pysyy matkassa mukana. Lakana on siis nimeltään Färglan ja kivalta näyttää myös puna-valkoinen versio. Itse nukun kuitenkin ehkä paremmin vähän rauhallisempien sävyjen keskellä.

    VastaaPoista
  4. Mukavaa Anne, että olet liittynyt mukaan matkantekoani seurailemaan :-)

    VastaaPoista