sunnuntai 1. joulukuuta 2013

KAHVIN UUSI AIKA

Vedenkeitin on ollut paras kaverini jo vuosia
ja kahvikupillisen olen keittänyt murukahvista.
En siis voi sanoa parhaalla tahdollankikaan
lukeutuvani kahvihifistelijöihin.

Uusi keittiöni innoitti kokeilemaan
kahvinkeitonkin tiimoilta jotakin uutta
ja pöydällä on nyt uusi keitin.

Keittimien merkit sivuutin tyylilleni uskollisesti
luottaen vain siihen,
mikä miellyttää omaa silmääni :)



Murukahvia vuosia juoneena en jaksa uskoa
huomaavani suurtakaan eroa onko kahvi keitetty
masterilla tai vähemmän masterilla.
Riittää että se on suodatettua.

Hienompia kahvikoneitakin on aikaisemmassa elämässä kokeiltu
ja tiedän etten kovinkaan montaa kertaa jaksa
sellaiseen operaatioon ryhtyä.
Erikoiskahvia halutessani luotan Aleksanterinkadun La Torrefazzioneen
tai johonkin muuhun ihanaan kahvilaan.

Se millaista kahvia tulisin uudella koneellani keittämään olikin vähän vaikeampi juttu.
Pyörin kahviosastolla valtavan valikoiman edessä hyvän tovin
ja päädyin ystäväni sanojen kaikuessa korvissani valitsemaan
mahdollisimman tummapaahtoista kahvia.

Sunnuntaina sitten viimein aloitin aamun kupillisella
uuden keittimen kahvia.
Uunista tuore croisantti ja kupillinen tummaa kahvia..
kyllä oli hyvää!

Tästä se lähtee,
kahvin juomisen harjoittelu.

2 kommenttia:

  1. Kauniilta näyttää! Minä olen kerran vain maistanut kahvikoneen kahvia. Mutta, hyviä kokemuksia olen kuullut! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Anne :) Tällaisen kokemattoman kahvinjuojan makunystyrät ei vielä oikein erota makujen hienoja vivahteita, mutta eiköhän tässä harjaannu pikku hiljaa.

    VastaaPoista