lauantai 22. maaliskuuta 2014

KEVYTTÄ KEVÄTTÄ

Auringon viimein ilmaannuttua
 mieli on keveyt,
mutta olo muuten tunkkaisen paksu.

Joka keväiseen tapaan
on tullut aika keventää oloa kesäkuosiin.

Ruokaremontti on ihan hyvällä mallilla,
mutta ihan ilman herkkuja en hommassa onnistu.

Tällä kertaa leivoin itselleni skonsseja.




Kovin kauniita ne eivät ole,
mutta ihmeen hyvin ne ovat tehtävässään onnistuneet
enkä ole kaivannut muita herkkuja.

Tällaisella ohjeella olen niitä muutaman
kerran kokeillut:
 
4 dl jauhoja
1/2 dl  sokeria
1,5 tl leivinjauhoja
1/2 dl kermamaitoa (itse käytin rasvatonta maitoa, johon lisäsin 3 tl sitruunamehua)
50g margariinia
1 kananmuna
pähkinä- tai mantelirouhetta olen lisännyt vielä 
sellaisen sopivan näköisen määrän.
 
Sekoita kuivat aineet keskenään
ja lisää sulatettu rasva.
Sekoita murumaiseksi seokseksi
ja lisää maito ja kananmuna.
Sekoita taikina tasaiseksi.

Leivoin taikinan paksuksi tangoksi,
josta leikkasin noin sentin-parin paksuisia kiekkoja.
Sitten vain pellille 
ja voitelu kananmunalla tai maidolla.
Paista 180 asteen lämmössä noin 15 minuuttia.

Tällä kertataa laitoin vielä jäähtyneiden skonssien pinnalle tomusokeria,
että olisivat kivemman näköisiä kuvissa :) 
 
Helppoja ja nopeita herkkuja teehetkeen.

Kovin montaa ei näitäkään tietysti voi syödä,
mutta yksi herkku päivässä sallittakoon?



 


6 kommenttia:

  1. Voi mäkin kokeilen tehdä. Kerran sun luona maistoin ja olivat tosi herkkuja. Mä tein eilen sitruunamarenkipiiraan. Tuuppa käymään nii teen uuden ja saat sit maistaa.

    VastaaPoista
  2. Sitruunamarenkipiiras kuulostaa kyllä tosi herkulliselta. Ei taida ihan mahtua kuitenkaan laihiksen ruokaohjeisiin.
    Taidan silti alkaa katsella lippuja kun tuollaiset herkut olisi tarjolla :)

    VastaaPoista
  3. Kyl se kuuluu, se on nimittäin nii makeaa ettei voi syödä paljon :) Tuuppa testaamaan.

    VastaaPoista
  4. Leivoin skonsseja ja söin niitä kolme - nam!

    VastaaPoista
  5. :) hyvä että maistui. Ne on helppoja tehdä ja uskoakseni aika keveitäkin.

    VastaaPoista